masterorslave: (Spike-thinker)
Pikainen viesti perjantai-iltaan: viime aikojen pääministeri Sipilän sidonnaisuus/julkisuushallinnan kohun paljastaessa yhä uusia tapauksia, joissa Ylen journalistista tehtävää on halveksittu suorastaan poliittisen itsesensuurin piirtein, kaltaiseni masentunut ameebakin ei voinut olla pöyristymättä. Laitoin ystävälliset sähköpostit niin Sipilälle kuin Ylen hallintoneuvoston jäsenille. Juha Sipilä sekä Ylen vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen eivät vaikuta päteviltä tehtäviinsä, ainakin heidän toimiaan tulisi tarkastella huolellisesti.

Tuskin huomattavakaan määrä yhteydenottoja asiaan vaikuttaa mutta pakko oli ilmaista mielipiteeni ja huoleni tapahtuneeseen.
masterorslave: (Spike-thinker)
Luen itseni spefi-harrastajien joukkoon mutten ole suomalaisen fandomin ytimessä. Tämä varmaankin selittää sen, että olen ollut myös aikalailla ulkona tämän vuoden coneista tai muista harrastajan tapahtumista. Sen muistin, että Finnconia ei järjestetä tänä vuonna. Se on ollutkin aikalailla ainoa con, johon olen osallistunut, ja vielä varsin säännöllisesti.

Ahvenanmaalla järjestettävä kansainvälisempi Archipelacon on puolestaan loppuunmyyty. Meinasin viime kesänä vierailla Espoon Ropeconissa, kun nykyisin kerran siellä asunkin. En saanut seuraa, enkä uskaltanut yksin lähteä. Tänä vuonna Ropecon on ykkösvaihtoehtoni mutta huomasin vasta hetki sitten, että se järjestetään tavallisesta poiketen jo toukokuussa tapahtumapaikan eli Otaniemen Dipolin mennessä remonttiin. Yleensä Ropecon on järjestetty heinäkuun lopussa tai elokuun alussa. Tämän vuoden Ropeconiin on siis vain puolisentoista kuukautta aikaa! Voi olla, että cosplay-asu jää tekemättä... Tai laittaa turbovaihteen päälle. Tai laittaa jotain kivaa mutta ei niin haasteellista.

Tavalla tai toisella, asussa tai ilman (ei kummiskaan kokonaan nakuankkana)menen Ropeconiin, jos tämä on vieläpä viimeinen lajiaan Dipolissa.

Niin, tiedän - pitäisi olla unten mailla. Etenkin, kun huomenna on aikainen lähtö tien päälle.
masterorslave: (Spike-thinker)
Olen aina pitänyt tästä Nick Caven ja PJ Harveyn duettobiisistä sekä siitä tehdystä sensuellista musiikkivideosta. Olkaa hyvät, murhaballadi näin keskellä yötä, kun pitäisi jo olla nukkumassa:

http://youtu.be/uHdNCHomHlU

Tuijottelin aikalailla kannettavani näyttöä myös viikonloppuna.

Kumppanini lähti sunnuntaina töiden jälkeen ajamaan kotipaikkakunnalleen, jotta pystyi juhlistamaan hurjan tunnin verran isänpäivää isänsä kanssa ennen kuin tämä meni nukkumaan. Hän yöpyi kotitilallaan ja ajoi aamusta taas kolmen tunnin matkan tänne pääkaupunkiseudulle ja suoraan töihin.

Minulla oli siis periaatteessa koko sunnuntaipäivä omaa aikaa. En käyttänyt sitä mitenkään erityisen hyödyllisesti vaan katselin erästä lapsuudessani tv:ssä pyörinyttä ja silloin siitä kovasti pitänyttä sarjaa Ylen Areenalta. Emilie eli Les Filles de Caleb oli edelleen mieleeni, vaikka aika näkyykin siinä jossain määrin. Pidin sitten suorastaan puolimaraton-, ellen jopa maratonkatselurupeaman sunnuntain aikana.
masterorslave: (susi kuutamolla)
MunpitäärauhoittuaMunpitäärauhoittuaMunpitäärauhoittuaMunpitäärauhoittuaMunpitäärauhoittuaMunpitäärauhoittuaMunpitäärauhoittuaMunpitäärauhoittuaMunpitäärauhoittuaMunpitäärauhoittua...

Aivot. Ylikuormittuneet. Järki älä jätä. Eläin ihmisen vaatteissa - rauhoitu. Paikka!
masterorslave: (Default)
Videopostaus.


http://youtu.be/9UVIlNWCckA


Tässä kyseisen bändin/kokoonpanon hittibiisi, josta minäkin tutustuin tähän porukkaan.

http://youtu.be/DHEOF_rcND8

Orphan Black

Friday, 31 January 2014 00:56
masterorslave: (Spike-thinker)
Olisi varmaan paljon kirjoitettavaa omastakin elämästäni mutta mainitsenpahan vain mainion sarjan, jota en ole muistanut mainostaa. Orphan Black vielä viimeistä päivää Ylen Areenassa.
masterorslave: (Default)
Olin tänään ystävän seurassa katsomassa kaksi Rakkautta ja anarkiaa-elokuvaa. Japanilaisen Harakirin ja kotimaisen Kerron sinulle kaiken.

Pidin kummastakin elokuvasta mutta ensimmäinen oli mielestäni elokuvana onnistuneempi ja puhuttelevampi. Jälkimmäisessä elokuvassa hienon pääosasuorituksen tehnyt Leea Klemola tosin jäi kummittelemaan mieleeni. Ehkä senkin takia, että hän sekä elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut Simo Halinen olivat paikalla elokuvan esittämisen jälkeen vastaamassa yleisön kysymyksiin. Harmi, että tilaisuus päättyi oikeastaan juuri, kun se pääsi vauhtiin - seuraava elokuva alkoi, oli häivyttävä salista. Heitin tilaisuudessa pari kysymystä mutta olisin voinut kysellä enemmänkin. Jotkut elokuvan ratkaisut ja epätäydellisyydet(okei, todella subjektiivista) olisivat saaneet vastauksia suoraan lähteestä. Harvinaista herkkua. Voi, kun sellainen olisi mahdollista aina. Tekijät heti selittämässä miksi asiat olivat tehty kuten oli tehty. Noh, voisi se olla aika raskasta muillekin kuin tekijöille... Minulle osa teosten taikaa on juuri se, että voin pohtia ja tulkita niitä omasta näkökulmastani. Ymmärtää omalla tavallani.

Yksi pääajatus koetun elokuvaillan annista oli minulle hahmojen uskottavuus. Harakiri oli uusintaversio, jossa oli alkuperäistä enemmän annettu tilaa, rakennettu lihaa tärkeiden sivuhahmojen ympärille. Tämä oli seikka, jota arvostin uudemmassa versiossa. Päähenkilö ja tarina tai sen moraali jäivät ehkä ohuiksi, vaikka tunnelma sinällään oli alkuperäistä teosta kunnioittava.

Kerron sinulle kaiken-elokuvan päähenkilöt olivat uskottavia ja hyvin näyteltyjä. Tunnustan yllättyneeni Peter Franzenin suorituksesta. Varmaankin paras veto, minkä olen häneltä nähnyt. Tai sitten hahmo oli moniuloitteisempi kuin hänelle yleensä tarjotut. En ollut tosin varma (SPOILERVAARA!)hänen hahmonsa lopun väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Jotenkin Samin hahmo ei vaikuttanut sellaiselta ihmiseltä, joka olisi luhistuessaankaan purkautunut sillä tavalla. Tuli sellainen olo, että oliko käsikirjoittaja halunnut tällä manööverillä tuoda esille, päähenkilön ollessa transsukupuolinen, transsukupuolisten tavallista suuremman riskin joutua parisuhde/intiimiväkivallan kohteiksi..?

Mutta Samin hahmon uskottavuusongelmasta tai epätäydellisyydestä pääsen käsittelemään kyseisen elokuvan hahmojen epätäydellisyyttä. Vaikutti tietoiselta ja varsin korostetulta ratkaisulta, että melkein kaikki elokuvan hahmot olivat jollain tavalla "viallisia", epätäydellisiä. Valitettavasti se ei mielestäni toiminut kautta linjan ja kaikkien hahmojen kanssa. Esimerkiksi Ria Katajan esittämä Julia, päähenkilön ihastuksen kohteen vaimo, vaikutti ohuelta, turhankin yksioikoisen epätäydelliseltä hahmolta. SPOILER(Opettajan valta-asemasta alaikäisen oppilaansa makaava!)

Elokuvassa oli mielenkiintoisia teemoja, ehkä liikaakin. Ymmärrän, miksi lasten hyväksikäyttö ja transsukupuolisten kohtaamat ennakkoluulot leikkasivat ja miksi transsukupuolisuuteen keskittymisen sijasta yritetiin luoda moniuloitteisempi, ehkä realistiseen pyrkivä kuvaus tietyn hahmon olemassaolosta tietyssä ajassa, tietyllä hetkellä - hänen tarinansa vaikutus ympäristöön, eräänlainen "perhosefekti". Se, että erilaiset, varsinkin ennakkoluulojen kohteena olevat, ihmiset näytetään samanlaisina, epätäydellisinä kuin muutkin on hurrattavaa, enkä osoita mieltäni, kun muiden hahmojen epätäydellisyys, paheet näytetään vastenmielisempinä kuin tämän mahdollisesti parjatun mutta ylilyönnit ovat ylilyöntejä. Toisaalta saatan olla kaksinaismoralistinen, Harakirin olennaisen sivuhahmon julmuus ja ylimielisyys menee osaltani läpi varmaan kulttuurin tuntemukseni puutteellisuuden ja väkivaltaisiin hahmoihin turtumisen, ellei peräti viehtymisen takia.

Onneksi en ole kirjoittaja, uskottavien ja mielenkiintoisten hahmojen luominen on haasteellista. Entäs sitten kulloisenkin kulttuurin ja yleisön odotukset uskottavista ja hyväksyttävistä hahmoista...

Mutta antoisa leffailta, sai tätä merkintää enemmänkin ajatuksia liikkeelle pienessä päässäni.

Keikka

Sunday, 8 September 2013 11:53
masterorslave: (Spike-thinker)
Kaikkeen sitä suostuu aviopuolisonsa pyynnöstä. Eilen vedin hänen kanssaan keikan erään hänen tuttunsa asuntoyhtiön puutarhajuhlissa. Muutama sketsi. Tarkoitus oli myös improta ja vetää ehkä näytelmällinen leikki lapsille mutta porukan aikataulu oli jo kaksi tuntia myöhässä ja meillä kiire, joten vedimme vain ne sketsit. Mutta flunssatoipilaana ei ollut kauhean kiva seisoskella ja odotella kahta tuntia, äänikin meinasi mennä jo ennen esiintymistä.

Alunperin kumppanini oli saanut sinne juhliin improryhmän, jonka jäsenet yksi kerrallaan peruuttivat. Minua pyydettiin hätäavuksi päivää ennen. Ihan mielenkiintoinen rasti ihmiselle, joka ei ole näytellyt. Aika nopealla aikataululla... Ihan ok se kai meni mutta kumppanini on saanut kuulla muutaman kerran tällaisten vaatimusten esittämisestä.
masterorslave: (Default)
Pohdinnat oman itsen suhteen jatkuvat. Luvassa siis aimo annos kyökkipsykologiaa ennen kuin pääsen käsittelemään näitä asioita jonkun ammattilaisen kanssa.

Tänään mieleeni pätkähti eräs mahdollinen syy kokemaani luottamuspulaan sekä kontrollihaluun. Sairastin lapsena erästä lasten pitkäaikaistautia noin viiden vuoden ajan - kolmevuotiaasta kahdeksanvuotiaaksi asti. Totuin olemaan pitkiäkin aikoja sairaalassa, monesti myös yksin erossa muusta perheestäni. Olin erilaisten testien ja toimenpiteiden kohteena. Pienenä en ole välttämättä tajunnut, että nämä vieraat aikuiset ympärilläni satuttavat minua saadakseen minut terveeksi, olen ehkä tajunnut vain kivun ja alistettuna, muiden tekemisen kohteena olemisen. Muistikuvani noilta vuosilta ovat hatarat, enimmäkseen muistan vain kivoja asioita. Mutta ensimmäisen kerran saadessani masennusdiagnoosin opiskeluvuosieni alussa, terapeuttini tuumi näiden kokemusten olevan merkittävä psyykettäni muokannut tekijä. Kontrollihaluni, tarpeeni saada kaikki elämässäni pysymään tarkasti omissa ohjaimissani olisi vastareaktio avuttomana lapsena koettuun. Psyykkisen kokonaisrakenteeni muodostumisen kriittisillä hetkillä koin, ettei minulla ole mitään valtaa oman ruumiini suhteen - sen rajoja ja henkilökohtaista määräämisoikeuttani ylitettiin jatkuvasti minulta lupaa kysymättä. Vieläpä kipua tuottaen. Tuo terapeutti arveli, että tämä oli myös tekijänä syömisongelmieni taustalla. Tarve saada itse pitää tarkka kontrolli omasta kehostani, omasta elämästäni - kun ympärillä kaikki on kotrolloimatonta.

Ehkä nämä kokemukset ovat osaltaan olleet vaikuttamassa luottamusongelmieni syntyyn. Koen perustavaa luottamuspulaa muita ihmisiä, myös läheisiäni kohtaan. Äitikin "antoi sen kaiken tapahtua minulle", eikä ollut aina suojaamassa ja tukemassa. Muut ihmiset vain satuttavat minua, etenkin jos pääsevät lähelle... Minun täytyy satuttaa heitä ensin, minun täytyy olla pomo - säilyttää täydellinen kontrolli. Jotenkin tuo ajatusketju vaikuttaisi ihan toimivalta. Ehkäpä lapsuusajan sairauteni yhdistettynä myöhempien vuosien koulukiusaamiseen on tehnyt minusta tällaisen. Yhtenä seurauksena heikkouksiensa myöntämisen pelko. Mikäli ihmiset saavat tietää heikkouteni, he käyttävät sitä vain hyväkseen saadakseen minut oman kontrollinsa alle. Muistan, kuinka pitkään pidin kaiken vain sisälläni, en uskaltanut paljastaa itseäni muille. Vedin tietynlaista vahvan roolia. Ei se siltä varmaan ole näyttänyt kaikkien mielestä. Ehkä epäonnistumiset opinnoissa ja masennus, se etten saanut luotua elämästäni kiiltokuvamaisen onnistunutta ja menestynyttä - etenkin yleisesti arvostetuilla mittareilla laskettuna, ovat olleet niin musertavia myös edellä mainittujen seikkojen valossa. En ole pystynyt luottamaan siihen, että minua rakastetaan kokonaisena, omana itsenäni heikkouksieni kanssa. Että riitän tällaisena kuin olen.

Onneksi elämääni on siunaantunut tällaisia ihmisiä. Jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Ilman heitä en olisi varmaan itse päässyt tälle tielle, valoon. Ainakin siinä olisi voinut kestää kauan. Tai olisin hävinnyt kokonaan pimeän puolelle.

Kiitos rakkailleni.

EDIT. Elämäni aikana on tullut vastaan myös niitä ihmisiä, jotka ovat horjuttaneet lisää luottamustani ihmisiin. Tämä on varmaan vain vahvistanut luottamuspulaani sekä eristänyt psyykkisesti. Näitä kiviä olen sitten kantanut mukanani edelleen.
masterorslave: (Default)
Oikeasti pitää ottaa pää pois sieltä, minne aurinko ei paista. Ymmärtää, miten etuoikeutettu on, kun voi marinoitua näissä päänsisäisissä liemissä sen sijaan, että joutuisi laittamaan kaiken energiansa pelkkään selviytymiseen. Arvostaa sitä, ettei nälkä, väkivalta tai muu sorto vie mahdollisuutta miettiä mitään muuta kuin selviytymistä päivästä toiseen. Oma kokemukseni masennuksen ja vähien tulojen kanssa auttaa edes jollain tasolla arvostamaan tavallisen ja turvallisen elämän mahdollisuutta, vaikka länsimaalaisena ja valkoihoisena en pystykään täysin käsittämään osalleni langettua onnenkantamoista. Enkä nyt todellakaan viittaa tällä "On lottovoitto syntyä Suomeen"-myyttiin tai yritä olla kulttuuri-imperialisti, joka uhriuttaa länsimaiden ulkopuolella olevat pelkiksi selviytyjiksi ja jättää mainitsematta täällä olevat ongelmat. "Täällä" ja "muualla" ovat nekin yhä konstikkaampia määritellä nykyisessä globalisoituneessa, yhä tiiviimmin verkottuneessa maailmassa, missä markkinakapitalismi kärkijoukossa yhtenäistää ja sortaa ihmisiä erilailla ja eri asteisesti lokaaleissa ympäristöissä ja tilanteissa. Ilmastopakolaisuus, taloudellinen pakko ja yleensä ihmisten liikkuvuus ovat myös jo sekoittaneet ja tulevat varmasti vielä jatkossa enemmän sekoittamaan "meitä" ja "muita".

Mut jotain tarttis tehdä. Ehkä ainakin ymmärtää se, että markkinakapitalismi ei ole olio, vaan ihmisiä, jotka tätä ideologiaa tekevät todeksi.
masterorslave: (Default)
Askel 1. Ota vastuu itsestäsi, teoistasi ja elämästäsi.

Ikikandi yli kolmekymppisenä - tutkinto valmiiksi. Paremmin töitä, ei jatkuvaa taloudellista huolta minulla eikä kumppanillani. Älä ole paska muille, vaikka he kohtelisivat sinua paskamaisesti. Liikaa paskaa ei saa ottaa vastaan, eikä aiheettomasti tai rakenteiden ja sortavien järjestelmien taholta/takia.

Askel 2. Opi hyväksymään itsesi ja "elämän tosiasiat"

Itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on - kuitenkin realistisesti pyrkien paremmaksi. Näihin liittyen omien heikkouksiensa ja rajallisuutensa myöntäminen. Sen ymmärtäminen, että on täällä maapallolla vain rajatun ajan - kuolemme kaikki, ennemmin tai myöhemmin. Ikääntyminen ja rappeutuminen on edessä, vaikka rahaa ja teknologiaa olisi tarjolla niiden viivyttämiseen. Rakastaa ja ymmärtää itseään tällaisena kuin on tässä hetkessä, ilman tarvetta muiden hyväksynnälle. Ulkoiset seikat ja arvostukset eivät ole ensisijaisia, todellisen onnen on tultava itsestä, sisältä. Tajuttava rajallisuutensa - en ole Zaphod Beeblebrox, en ole universumin napa, en edes oman versumini. En ole korvaamaton, ilman minuakin maailma pyörii. Minun ei tarvitse tehdä kaikkea, venyä kaikkeen. On lupa olla heikko ja epätäydellinen, rajallinen ihminen, joka tarvitsee muita ihmisiä. En ole olemassa vain oman pienen kuplani sisällä ja vain tätä kuplaani varten. Minun on otettava vastuu myös muista ihmisistä ja tehtävä elämässäni jotain muita ihmisiä, olentoja ja maapalloa hyödyttävää. (liittyy vastuun kantamiseen)

Askel 3. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen

Konkreettisia tehtäviä paremman itsetunnon ja -tuntemuksen saavuttamiseksi: kunhan rahaa on, mene terapiaan. Koulukiusaamisesta ylipääseminen. Kehon hyväksyminen ja arvostaminen sellaisena kuin se on, kaikkiaan varsin toimivana ja pystyvänä, nautintoa ja aisti-iloja tuottavana/välittävänä, mahdollisena antamaan erilaisia kehollisuuden kokemuksia sekä tekemään hyvää muille. Kuntoilu ja liikkuminen omaksi iloksi ja terveyden takia. Ei liikaa paineita siitä, mitä kuvittelee kehonsa tarvitsevan olla. Rentoutuminen. Hetkessä eläminen nautiskellen pienistä ja suurista iloista ja olla sortumatta surujen alle. Elää murehtimatta. Olla rohkea ja elää elämäänsä itselleen mieluisasti. Olla välittämättä ilmaistuista tai omassa päässä oletetuista muiden odotuksista ja yhteisöllisistä paineista. Taistella vahingollisia normeja, epäoikeudenmukaisuutta ja sortoa vastaan.

Siinähän sitä urakkaa, johon monella voi mennä koko elämä, jos sekään riittää. Mutta pikkuhiljaa. Pienempiä osatavoitteita ja konkretiaa peliin. Eikä se päämäärä ole tärkein, vaan matka. Aika harva kuitenkaan saa koskaan itseään "valmiiksi". Se on jatkuva prosessi.
masterorslave: (Spike-thinker)
Tämä on taas niitä viikonloppuja, kun ajatusten virtaaminen poloisessa pienessä päässäni on lähes tauotonta. Ainahan sitä ajatustenvirtaa vyöryy mutta tulvavesi on tällä erää taas huipussaan.

Jonkinlainen retrospektiivi lähimenneisyydestä sekä oman luonteensa ja tapojensa päivittäminen - no okei, itsensä tutkiskelu olisi paikallaan. Virikkeitä oman itsensä paikantamiseen tässä ajassa ja maailman hetkellä on kuluvana viikonloppuna riittänyt.

Viikonloppu meni varsin mukavasti, vaikka sen aloitus oli päinvastainen. Sai miettimään parisuhteen/avioliiton velvollisuuksia ja vastuuta toisen ihmisen luottamuksen kohteena olemisessa. Omaa vastuutaan elämänsä tärkeiden ihmisten hyvinvoinnista.

Mietin jälleen kerran myös oman luonteeni hallitsevia piirteitä. Kaverini totesi ohimennen keskustelussa toisen kaverinsa siskon luonteesta jotain, joka herätti tunnistuksen kipinän. Tämä henkilö menee raiteiltaan/suuttuu/hermostuu, mikäli jokin asia ei mene hänen ajatustensa mukaan. Huomaan itsessäni samaa vikaa. Varsinkin ihmissuhteissa se on petollinen piirre yhdistettynä tietynlaiseen kontrollifriikkiyteen. Minulla on taipumusta pomotteluun ainakin joillain elämän osa-alueilla. Haluaisin asioiden menenevän niin kuin juuri MINÄ tahdon ja kuvittelen. Pettymys on suuri,mikäli tämä ei pidä paikkaansa. Olen yrittänyt tietoisesti päästä tästä piirteestä eroon, etenkin arkipäiväisten asioiden suhteen. En ole onneksi liikaa sortunut sellaiseen, että harmistun jonkun toisen tekevän vaikkapa arkiaskareita eri lailla kuin minä, koska VAIN minun tapani tehdä on oikein. Pitäisi iloita siitä, että toinen tekee, väliäkö sillä miten mikäli vain asia tulee hoidetuksi.

Mutta tämän viikonlopun tapahtumat ovat saaneet pohtimaan sitä, että onko tämä päällepäsmäriyden tarve haitallisissa määrin läsnä vielä suuremmissa elämän kysymyksissä ja periaatteissa. Myös tavoissa kohdata toinen ihminen, olla kumppanina?

Kaikki edellä mainittu kulminoituu kysymyksiin seksistä ja parisuhteen säännöistä. Kuinkas muutenkaan(huokaus)...

Kumppanini harrasti seksiä jonkun toisen kanssa tai sitten ei. Joka tapauksessa hän tietoisesti valehteli tai ei kertonut koko totuutta hänen ja tämän toisen osapuolen yhteisestä illanvietosta. Minua ei häiritse sinällään ajatus siitä, että hän olisi ollut jonkun toisen kanssa mutta harhaanjohtaminen ja luottamuksellani leikittely sattui. Olen pariin otteeseen itse ehdottanut, että avioliittomme ei tarvitsisi olla monogaaminen, voisimme olla myös muiden ihmisten kanssa. Periaatteessa en näe syitä "kahlita" ihmisten välisiä kanssakäymisiä ja vuorovaikutuksen muotoja vain sen takia, että jakaa elämänsä kumppanuuden jonkun tietyn ihmisen kanssa. Tämän tietenkin pitäisi olla yhteinen sopimus. Asian pitäisi olla kummallekin osapuolelle mieluinen ja sääntöjen selkeät. Eihän se helppoa olisi. Myös normit ja yleistävät oletukset sekä kuviossa mahdollisesti mukana olevien lasten hyvinvoinnista huoltapitäminen mutkistavat tietenkin asioita.

Meillä ei ole lapsia kuviossa mutta kumppanini on määritellyt itsensä varsin perinteiseksi monogamistiksi. Vaikka itse olisin avoin kokeiluille, en voi pakottaa toista johonkin itselleen epämieluiseen. Enkä voi puolustella käyttäytymistäni vahvalla halulla, jossa on suuntauksia johonkin, mitä en voi puolisoni kanssa toteuttaa näiden viettien ollessa hänelle epämieluisia. Näin ollen haluni alistaa, satuttaakin toisia yhdistettynä haluun olla myös muiden kuin kumppanini kanssa on tuhoontuomittu avioliitossani. Tiesin millainen kumppanini on ja päätin jakaa elämäni silti hänen kanssaan, hänen periaatteitaan ja mieltymyksiään kunnioittaen.

Harmi, että en ole koko suhteemme ajan osannut kunnioittaa tarpeeksi kumppaniani, olla hänen luottamuksensa arvoinen. Minulla oli suhde. En kadu tätä suhdetta, se antoi paljon ja sain siinä niitä asioita, joita en puolisoni kanssa saa. Kadun todella paljon pettämistä, valehteluani, epärehellisyyttäni ja suurta riskiä satuttaa pahasti minulle tärkeitä ihmisiä, mikäli he saisivat suhteesta jokin päivä tietää. Juuri tämä on se syy, miksi en ole kertonut asiasta kumppanilleni: tiedän hänen loukkaantuvan ja tuntevan suurta riittämättömyyttä( hän saa sitä aivan varmasti tarpeeksi oman isänsä suunnasta). Kertomalla ehkä helpottaisin vain omaa syyllisyyden taakkaani mutta tekisin kumppanini elämästä kurjempaa. Helpointahan olisi, jos en olisi pettänyt mutta asioiden ollessa näin on mietittävä seuraamuksia. En voi puolustella tekoani omilla tarpeillani, olla itsekäs minä-ihminen, jonka halut ovat tärkeämpiä kuin toisen, toisen hyvinvoinnista ja tunteista välittäminen.

Olenko kuitenkin luulemaani vielä enemmän sellainen itsekäs pettäjäpaska? Käyttäytymismalli, jota halveksun. Miksi omien tarpeideni tulisi olla painavampia kuin toisten? Liittyykö tähän haitalliseen ajatustapaan, että saadessani tietää kumppanini mahdollisesti pettäneen, olin loukatun oloni lisäksi ennen kaikkea tyytyväinen..? Tyytyväinen siitä, etten vain minä ole epätäydellinen ihminen ja kumppani. Tyytyväinen myös siitä, että kumppanini ei olekaan niin yksioikoisesti yksiavioinen. Että saisin hyvän perusteen keskustella uudestaan suhteemme avaamisesta. Ja jällen kerran, pääsisin toteuttamaan niitä omia halujani.

Onko tämä mieleni sisäistä likapyykkiä? Olenko oikeasti näin huono ihminen? Kuinka tulen paremmaksi?

EDIT. Pitäsi myös olla vähemmän ehdoton. Etteivät asiat näyttäisi vain mustilta ja valkoisilta. Elämä ei ole joko tai. Ja tähän liittyen hyväksyä itsensä ja muiden puutteet.

EDIT2. Tärkeintä tällä hetkellä olisi varmasti oman kumppaninsa kanssa eläminen tätä arvostaen ja kunnioittaen. Keskittyminen siihen meidän väliseemme yhteyteen. Panostaa kommunikaatioon ja pyrkiä olemaan hyvä ihminen toiselle. Antaessaan saa ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Unohtaa tämä haitallinen minäminäminä-ajattelu. Paneutua enemmän toisen tarpeisiin. Ja olla unohtamatta itseään. Olla tekemättä mitään omasta syyllisyydentunnosta, vaan toisen huomioimisesta sen ilonsa saaden. Ehkä minunkin tarpeeni tulevat niin tyydytetyiksi tai ne menettävät merkityksensä, kun saan tyydytystä muista asioista. Miksi sotkea kuvioon muita ihmisiä tai kumppania kummastuttavia seksuaalisuuden ilmentymiä? Olla läsnä tässä avioliitossa, tälle ihmiselle. Ehkä kumppanuutemme säröt ja konfliktit, vastakohtaisuudet, kohtaamattomuudet ovat se perustava syy sille, että kaipaamme muuta/muita? Yritämme paeta arjen ja avioliittomme ongelmakohtia johonkin muuhun. Käytämme jopa toisia ihmisiä hyväksemme pitäen heitä vain välineinä, keinoina oman olomme paremmaksi saamiseen. Pitää kunnioittaa toisia ihmisiä. Pitää kunnioittaa kumppaniaan. Ja kunnioittaa myös itseään omine puutteineen ja virheineen. Pyrkiä paremmaksi ihmiseksi. Tehdä muille hyvää. Vaatia, että oma kumppani kunnioittaa myös minua ja toiveitani. Tästä on hyvä jatkaa.
masterorslave: (Default)
Muurahaiset täällä Espoossa ovat näemmä aloittaneet häälentokauden.

Siirtymä

Friday, 26 July 2013 00:02
masterorslave: (Spike-thinker)
Siirryin rakkaan ystäväni kehotuksesta Livejournalista tänne. Tuskin kovi moni suomenkielisiä tekstejä lukee mutta en aio yrittää vääntää englantia. Ainakaan näillä näkymin.

(no subject)

Tuesday, 11 June 2013 01:20
masterorslave: (Spike-thinker)
Ensimmäinen nainen avaruudessa, 76-vuotias entinen kosmonautti Valentina Tereshkova, on ilmoittanut valmiutensa lähteä pelkällä menolipulla Marsiin. Toivon, että hän saisi siihen mahdollisuuden.
masterorslave: (Juliet)
Harmi, kun en osaa liittää kuvia. Joku oli tehnyt toisesta meidän talomme hissistä photoboothin. Peiliin oli kiinnitetty puhekupla "Heya good-looking! Watcha cooking?" ja pusuhuulet, viikset sekä silinteri. Hauska idea. Juuri viime postauksessa kirjoitinkin, että taloni hississä ihmiset saattavat jopa puhua toisilleen. On mua pyydetty jatkoillekin samaisessa hississä, en tosin mennyt.
masterorslave: (Xena)
En tälläkään kertaa jaksa kirjoitella mitään järkeviä, totean vain kuinka ihanaa on, kun työviikko on ohi. Olipa mielenkiintoinen ilta töissä. Illan kohteessa alkoivat bileet, kun minä tein hommiani. Olin kyllä iloinen, kun pääsin lähtemään sieltä. Aika väsynyt olo taas vaihteeksi mutta nyt on pari päivää aikaa hengähtää. Näen huomenna pitkästä aikaa erästä kaveriani perheineen, kun he pysähtyvät paikkakunnalla matkallaan etelään.

Hieman tosin pelkään meneekö viikonloppu flunssaa torjuessa. Saatoin vähän vilustuttaa itseäni eilen tullessani kämpälle kuntosalilta. Toisaalta olen ollut tukkeessa jo kuukauden verran, joten muutos olotilaan ei ole suuri.

Asun tällä hetkellä vielä Jyväskylässä, Kortepohjan yo-kylässä. Se varmaan selittää, miksi kerrostaloni hississä tulee peräti juteltua ihmisten kanssa. Niin kuin tänäänkin erään tummaihoisen opiskelijapojan kanssa viikonlopun suunnitelmista.

Mikäli kohtalo suo, niin viikon päästä olisi tarkoituksena suunnata pikavisiitille Joensuuhun. Siellä asuvan syöpää sairastavan tätini tilanne on nyt siinä pisteessä, ettei mitään ole enää tehtävissä. Kukaan ei tiedä paljonko aikaa on jäljellä. Yritän päästä näkemään tätiäni vielä kerran. Ikuisesti on jäänyt harmittamaan, etten tavannut minulle tärkeää enoani ennen hänen kuolemaansa.

Lopuksi linkki tärkeään viestiin mummoihmiseltä.

http://youtu.be/Jy2bW31e2_Q
Page generated Friday, 20 October 2017 23:03
Powered by Dreamwidth Studios